Mitä osteopaatti tekee?
Osteopaatti on neljän vuoden koulutuksen suorittanut terveydenhuollon ammattihenkilö. Perusteelliseen haastatteluun, tarkkaan kliiniseen tutkimiseen, sekä kattavaan hoito-osaamiseen valmistautuneena osteopaatti pystyy tarjoamaan laadukasta apua tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidossa.
Modernina terveydenhuollon ammattilaisena osteopaatti osaa arvioida ja hyödyntää tutkimusnäyttöä ja soveltaa sitä oman ammattiosaamisen sekä asiakkaan arvojen mukaisesti.
Mitä ensimmäisellä vastaanottokäynnillä tapahtuu?
Ensimmäisellä konsultaatiolla pyritään keskustelun ja tutkimisen avulla ensisijaisesti kartoittamaan vaivan luonne ja minkälaista haittaa se aiheuttaa. Keskustelun kautta on myös oleellista selvittää mitä uskomuksia vaivaan liitetään ja mitä toiveita ja odotuksia henkilöllä on hoitosuunnitelman suhteen.
Osteopaatti osaa hyödyntää manuaaliterapian menetelmiä* – nivelen manipulaatioita ja mobilisaatioita sekä hierontatekniikoita – sekä liikeharjoittelun asteittaista ohjelmointia kuntoutujan tilanteen mukaisesti.
Milloin uudestaan vastaanotolle?
Vaivasta ja henkilön tilanteesta riippuen tulisi arvioida jatkokäyntien tarve ja niiden määrä. Jatkokäyntien tarkoituksena on seurata kuntoutusprosessin kulkua tarkastelemalla muutoksia vaivassa ja siihen liitetyssä haitassa. Käynneillä on oleellista selvittää kuinka kuntoutusohjelmaan on sitouduttu tai onko siinä ilmennyt ongelmia, annetaan vastauksia mahdollisiin kysymyksiin tai huolenaiheisiin, sekä annetaan työkaluja pärjäämiseen, sekä itsenäiseen toimintaan.
*Tämänhetkinen tutkimusnäyttö viittaa siihen, että manuaaliterapia tarjoaa pääsääntöisesti lyhytkestoista hyötyä kivun ja toimintakyvyn suhteen. Tämän vuoksi manuaaliterapiaa tulisi toteuttaa vain, kun sitä erityisesti toivotaan ja vain osana kuntoutusprosessin alkuvaihetta.
Yleinen kipuun liitetty uskomus on, että kivulla ja fyysisellä vammalla on vahva, vastaavuussuhteessa kulkeva yhteys. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että kokemukset tyypillisesti viittaavat suurempien vammojen aiheuttavan enemmän kipua.
Jos tarkastelemme kipua laajemmalta näkökulmalta, voimme huomata kuinka moninainen, yksilökohtainen ja epäjohdonmukainen kipu oikeasti on.
Kipu saattaa olla hyvinkin vaihtelevaa henkilöstä, tilanteesta sekä ympäristöstä riippuen, ja ihmisten reaktio kipua kohtaan vaikuttaa olennaisesti siihen kuinka kivun kanssa tullaan toimeen. Tässä on ensisijaisen tärkeässä roolissa kivulle annettu merkitys, eli mitä henkilö uskoo kivun tarkoittavan ja kuinka hän ajattelee, että kivun kanssa tulisi toimia.
Tämän perusteella voimme todeta, että kipu ei ole pelkkä tunne, vaan kokemus, johon vaikuttavat useammat tekijät kuin ainoastaan kudosvaurio.
Tein taannoin päivityksen sosiaaliseen mediaan, jossa tarkastelin SI-niveltä koskevien kliinisten tutkimismenetelmien hyötyä niiden tarkkuuden näkökulmasta. Kyseisessä päivityksessä toin esille useiden vieläkin käytettyjen tunnusteluun sekä liikkeen havainnointiin perustuvien kliinisten testien epätarkkuuden.
Kirjallisuudessa venyvyys määritellään lihaksen kyvyksi pidentyä ja mahdollistaa yhden tai useamman nivelen liikettä täyden liikelaajuuden verran. Venyvyyden heikkeneminen on tällöin lihaksen kyvyttömyyttä mukautua näin. [1, 2]
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisiä varttuneen väestön keskuudessa. Väestön ikääntymisen sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttaman taakan vuoksi terveydenhuollon on syytä panostaa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseen [1]
