Yleinen kipuun liitetty uskomus on, että kivulla ja fyysisellä vammalla on vahva, vastaavuussuhteessa kulkeva yhteys. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että kokemukset tyypillisesti viittaavat suurempien vammojen aiheuttavan enemmän kipua.
Jos tarkastelemme kipua laajemmalta näkökulmalta, voimme huomata kuinka moninainen, yksilökohtainen ja epäjohdonmukainen kipu oikeasti on.
Kipu saattaa olla hyvinkin vaihtelevaa henkilöstä, tilanteesta sekä ympäristöstä riippuen, ja ihmisten reaktio kipua kohtaan vaikuttaa olennaisesti siihen kuinka kivun kanssa tullaan toimeen. Tässä on ensisijaisen tärkeässä roolissa kivulle annettu merkitys, eli mitä henkilö uskoo kivun tarkoittavan ja kuinka hän ajattelee, että kivun kanssa tulisi toimia.
Tämän perusteella voimme todeta, että kipu ei ole pelkkä tunne, vaan kokemus, johon vaikuttavat useammat tekijät kuin ainoastaan kudosvaurio.
Tein taannoin päivityksen sosiaaliseen mediaan, jossa tarkastelin SI-niveltä koskevien kliinisten tutkimismenetelmien hyötyä niiden tarkkuuden näkökulmasta. Kyseisessä päivityksessä toin esille useiden vieläkin käytettyjen tunnusteluun sekä liikkeen havainnointiin perustuvien kliinisten testien epätarkkuuden.
Kirjallisuudessa venyvyys määritellään lihaksen kyvyksi pidentyä ja mahdollistaa yhden tai useamman nivelen liikettä täyden liikelaajuuden verran. Venyvyyden heikkeneminen on tällöin lihaksen kyvyttömyyttä mukautua näin. [1, 2]
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisiä varttuneen väestön keskuudessa. Väestön ikääntymisen sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttaman taakan vuoksi terveydenhuollon on syytä panostaa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseen [1]
